Panama

Panaman tasavalta sijaitsee Pohjois- ja Etelä-Amerikan välisellä kannaksella. Maan halki kulkeva Panaman kanava yhdistää Karibianmeren ja Tyynen valtameren. Maa rajoittuu lännessä Costa Ricaan, idässä Kolumbiaan. Maan 3,2 miljoonasta asukkaasta 70 % on mestitsejä, 10 % eurooppalaisten ja 20 % afrikkalaisten jälkeläisiä tai intiaaneja. Virallinen kieli on espanja, mutta n. 14 % väestöstä puhuu kotikielenään englantia. Lisäksi maassa puhutaan lukuisia intiaanikieliä. Väestöstä 85 % on katolisia ja lopuista suurin osa protestantteja. Maan merkittävimmät luonnonvarat ovat kupari, puu ja katkaravut. Merkittävimmät vientituotteet ovat kahvi ja banaanit. Panamassa on kaksi vuodenaikaa: kuiva kausi joulukuun puolivälistä toukokuuhun ja sade kausi toukokuusta joulukuun puoliväliin.

Espanjalainen Rodrigo de Bastidas oli ensimmäinen eurooppalainen, joka tutki Panamaa. Hän etsi sieltä kultaa 1501. Seuraavana vuonna Kristoffer Kolumbus matkusti alueelle. 1513 Vasco Núñez de Balboa ylitti Panaman kannaksen ensimmäisenä. Kuulua Panaman kanavaa suunniteltiin jo 1500-luvulla. Ranskalainen kanavayhtiö yritti Ferdinand de Lessepsin johdolla rakentaa kanavaa ensimmäisen kerran 1880–1889. Yhtiön mentyä konkurssiin Yhdysvaltain presidentti Theodore Roosevelt käynnisti hankkeen uudelleen 1902. Yhdysvaltain tukemana Panama itsenäistyi Kolumbiasta 1903 ja luovutti kanavan Yhdysvaltain hallintaan.

Vuonna 1914 avattu kanava on edelleen ainoa kulkureitti Tyynen valtameren ja Karibianmeren välillä. Panaman valtio on hallinnoinut kanavaa vuodesta 1999. Se on erittäin merkityksellinen maan talouden ja matkailun kannalta. Kaikki maailman valtamerilaivat valmistetaan siten, että ne voivat läpäistä kanavan sulut ja portit. Yhden laivan Panaman valtiolle suorittama läpikulkumaksu vaihtelee kymmenistä tuhansista satoihin tuhansiin dollareihin. Kanava on myös strategisesti merkityksellinen. Tämä selittää Yhdysvaltojen läsnäolon alueella ja kansainvälisten yritysten keskittymisen pääkaupunkiin Panamáan.

Vaikka Panama tunnetaan matkailijoiden keskuudessa parhaiten kanavastaan, sen kaunis luonto rikkaine eläin- ja kasvikuntineen sekä värikäs intiaanikulttuuri tarjoavat upeita elämyksiä maassa vieraileville. Panamassa asuu tänä päivänä n. 230 000 intiaania. San Blasin 365 pientä palmusaarta ovat heimoista suurimman, kuna-intiaanien asuttamat.


Ei kohteita
  • Kartta »