Tansania

Meidän eurooppalaisten olisi hyvä ainakin kerran suunnata Afrikkaan ihmisen syntysijoille. Tansaniassa kaksi miljoonaa vuotta vanhan kraaterin reunalla iskee tajuntaan hurja, säväyttävä tietoisuus: ehkä emme olekaan maailman napoja.

Afrikan-safareiden yhteistyökumppanimme andBEYOND toimintaperiaate:
Kestävä kehitys tarkoittaa meille ennen kaikkea tarkoituksenmukaisten ja kestävien ratkaisujen kehittämistä. Tavoitteemme on säilyttää Afrikan luonto, sen villieläimet ja kansat myös seuraaville sukupolville. Tunnuslauseemme on: "Välitämme maasta, villieläimistä ja ihmisistä." Teemme voitavamme pitääksemme yllä tasapainoa matkailuelinkeinon ja luonnon välillä. Pyrimme antamaan mahdollisimman paljon takaisin luonnolle ja paikallisille asukkaille. Uskomme, että voimme ottaa vähemmän ja antaa enemmän. Tähän pyrimme päivittäin niin isoilla kuin pienilläkin teoillamme. Pienikin ele on arvokas, onpa kyseessä sitten kierrätyksen tehostaminen tai uhanalaisten eläinten ja kasvien suojeleminen. Pienenä yrityksenä emme voi pelastaa koko maailmaa, mutta yhdessä kävijöiden kanssa voimme vaikuttaa jalanjälkeen, josta riippuu paikallisten kansojen elämänlaatu sekä yli 2 miljoonan aarin kokoisen luonnontilaisen alueen säilyminen. Siitä olemme ylpeitä.

Tutustu andBEYONDIN toimintaan ja kohdevalikoimaan www.andbeyond.com


Kaupunkikohteet
Sansibar »