![]() |
|
![]() |
|
OuluOulusta löytyy matkailijalle valinnan varaa ympäri vuoden ja jokaiseen makuun. Kaupungin tapahtumat, nähtävyydet ja vapaa-ajanviettomahdollisuudet ovat vertaansa vailla. Oulun keskusta on vilkas ja viihtyisä tapahtumien keskipiste. Oulujoki, meri ja kaupungin edustan useat saaret kiinnittävät heti huomiosi. Sinisen lisäksi Oulussa on paljon vihreää, sillä keskustassa on lukuisia hyvin hoidettuja puistoja. Lukuisien kauppojen, puotien, terassien ja kahviloiden parissa aika kuluu kuin huomaamatta. Oulun kaupunki on perustettu vuonna 1605 Oulujoen suistoon perämeren rannalle. Terva oli pitkään tunnetuin oululainen vientituote. Nykyään tervan rinnalla oululaisessa kulttuurissa elävät tierna-aika, taikuus, tanssi ja tiede. Oulu tunnetaan myös innovatiivisena huipputeknologian kotikaupunkina. Painopistealueina ovat informaatio- ja hyvinvointiteknologia. Vaikka Oulu on yksi Suomen nopeimmin kasvavista keskuksista, voi täällä aistia vielä kiireettömän tunnelman. Oulussa on totuttu pitämään vieraista hyvää huolta ja meillä viihtyvät niin perheet kuin businessmatkailijatkin. Pohjois-Suomen suurimman kaupungin palvelut takaavat, että löydät täältä kaiken, mitä lomallasi tarvitset. Kuvat: © Oulun kaupunki |
|
![]() |
|
|
|