Kajaani
Kajaani on vain puolen tunnin ajomatkan päässä Vuokatista. Kajaanissa on runsaat ostosmahdollisuudet ja matkalla voi poiketa taidegallerioissa, kahviloissa tai ravintoloissa, tutustua kaupungin historiaan ja nähtävyyksiin sekä kesäisin osallistua vaikkapa kaupunkikiertoajeluille. Lomallasi voit vierailla yhdessä Suomen parhaista teattereista tai Kaukametsän järjestämissä konserteissa ja erilaisissa kulttuuritapahtumissa. Suurimpia tapahtumia ovat Runoviikko, Kajaani Tanssii ja Kaukametsän kulttuuriviikko. Kaukametsä on myös upea kongressi- ja kokouspaikka.
Kajaani on teollisuus-, palvelu- ja koulutuskaupunki, jossa on kattavat ja hyvälaatuiset julkiset ja yksityiset palvelut. Kajaanin ammattikorkeakoulu, Oulun yliopiston Kajaanin yksiköt sekä monipuolinen toisen asteen koulutus turvaavat alueen kilpailukyvyn. Kajaanissa on kansainvälistä huippuosaamista edustavia yrityksiä ja mittaustekniikka on kansainvälistä tasoa oleva osaamisala. Kajaani on myös yhden Suomen suurimman varuskunnan kotikaupunki.