Berliini

Berliinissä ei itse asiassa koskaan ole ollut yhtä ainutta keskusta; se kasvoi isoksi yhdistyessään sisarensa Köllnin kanssa. Potsdamer Platzista on nyt tulossa oma maailmansa idän ja lännen keskelle. Muista silti vanhat valttikortit. Sukella KaDeWe:hen shoppaamaan ja kattoterassille sampanjalle. Kuuluisat kabareetkin ovat heränneet henkiin.

Berliini on Saksan kansainvälisin kaupunki ja se lienee tunnetuin muuristaan. Vuonna 1950 Saksa jaettiin itä- ja länsiosiin. 1961 kaupungin keskelle rakennettiin muuri, joka murrettiin vuonna 1989. Vuodesta 1991 Berliini on ollut yhdistyneen Saksan pääkaupunki. Kaupungin erikoispiirteeksi on jäänyt se, että "kaikkea on kaksin kappalein".

Berliinissä on lukuisia ruokapaikkoja Döner-Kebab ja Currywurst- kioskeista etnisiin ravintoloihin.Perinteistä saksalaista ruokaa ovat liha (yleensä possu) ja peruna. Usein lisukkeena on hapankaalia (Sauerkraut), herneitä ja etikkakurkkuja. Lihapullat (Bouletten) ja herkulliset perunapannukakut (Kartoffelpuffer) ovat berliiniläisiä erikoisuuksia. Aamiainen on berliiniläisille melkeinpä elämäntapa. Aamiaisen äärellä vietetään runsaasti aikaa ja nautitaan pekonia ja munia, makkaraa, juustoa, müslia, tummaa ruisleipää ja jopa leivoksia.

Kaupungin vauras länsiosa on täynnä houkuttelevia ostospaikkoja, ravintoloita, gallerioita ja kahviloita. Täältä löydät kuuluisan Kurfürstendammin kauppakadun ja yhden maailman suurimmista tavarataloista, KaDeWen. Kaupungin omaleimaisinta viihdettä on varieté-sirkus ravintolamiljöössä. Maineikas paikka on Potsdamer Platz, jossa sijaitsee valtava liike- ja viihde-elämän keskus. Paikassa on vilkasta aamusta yömyöhään. Voit tutustua kaupunkiin myös jokiristeilyllä läpi historiallisen keskustan.

Berliini on museoiden kaupunki ja museot ovat maailmankuuluja monipuolisuudestaan ja runsaudestaan. Kaupungin itäpuolella on ensisijaisesti arkkitehtuuria ja historiallisia kohteita. Kiinnostavimpia ovat erityisesti Alexanderplatz, Brandenburger Tor ja kirkoistaan tunnettu Nikolaiviertel. Oranienburger Strasse huokuu boheemia tunnelmaa ja Hackeschen Höfe vetää puoleensa huvittelijoita. Berliinissä pidetään vuosittain myös arvostetut elokuvafestivaalit.

Berlin-Tegel Flughafen, TXL
Sijaitsee 8 km kaupungista luoteeseen.

Lentokentän kotisivut (www.berlin-airport.de)

Yhteydet keskustaan

Taksi
Matka keskustaan kestää noin 20 minuuttia.

Linja-auto
Bussit liikennöivät ruuhka-aikaan noin viiden minuutin välein, muulloin noin 20 minuutin välein. Ajoaika keskustaan on noin puoli tuntia.
X9 (Express City) - Jakob-Kaiser-Platz (U7), Jungfernheide, Bhf7sta Zoologicher Garten, Lützowplatz
109 - Jakob-Kaiser-Platz(U7), Charlottenburg, Kürfurstendamm, Bhf./sta Zoologischer Garten
128 Kurt-Schumacher-Platz (U6), Osloer Strasse

Brandenburgin portti - on kaupungin symboli. Portin päässä on Voiton jumalattaren patsas vuodelta 1794.
Charlottenburgin linna - vuodelta 1790
Alexanderplatz - itäisen Berliinin keskus
Marienkirche - rakennettu 1200-luvulla
Olympiastadion Berlin - valmistui vuoden 1936 olympialaisiin.
Kurfürsterdamm-katu - ostos- ja huvittelukatu sekä liikekeskus
Unter den Linden - kadun varrella sijaitsevat mm. kansalliskirjasto sekä Deutsche Staatsoper
Televisiotorni - Euroopan suurin 365 m korkea radio- ja televisiotorni, pyörivine ravintoloineen
STASI- Hohenschönhausenissa - Entisen Itä-Saksan tutkintovankila,
Schultheissin olutpanimo - kulttuurikeskus, jossa on saksalaista muotoilua
Babellsberg - nykysarjojen filmistudio

Berliini
  • Kartta »
  • Berliini netissä »