![]() |
||
SaksaSaksan kokoiseen maahan mahtuu monta erilaista menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Tänään Saksa on jo toisenlainen maa kuin 15 vuotta sitten. Kannattaa sukeltaa maan metropoleihin aistimaan uusia tuulia - tai sitten nauttimaan niistä perinteisistä vanhoista. Saksan historia heijastaa koko ihmiskunnan historiaa, joka on täynnä tragiikkaa, sotaa ja inhimillistä kärsimystä. Toisen maailmansodan seurauksena Saksa jaettiin kahteen osaa. Itä-Saksan pääkaupungiksi tuli Berliini, joka oli sitä ennen ollut yhtenäisen Saksan pääkaupunki. Länsi-Saksan pääkaupungiksi valittiin Bonn. Nykyään Berliini on uudelleen vuonna 1990 yhdistyneen Saksan virallinen pääkaupunki, mutta osa hallinnosta hoidetaan yhä edelleenkin Bonnista käsin. Maa jakaantuu osavaltioihin, joissa on oma hallinto ja lainsäädäntö. Eri osavaltioilla on oma murteensa ja identiteettinsä. Saksan ilmasto on pääosin leuto mannerilmasto. Pohjoisessa Itämeren äärellä vallitsee leuto meri-ilmasto. Syvemmälle sisämaahan mentäessä vuoden aikojen lämpöerot kasvavat. Viileintä on Alpeilla ja lämpimintä upeassa Reinin, Moselin viinilaaksossa. Talvet ovat toisinaan kylmiä ja luntakin saattaa olla ajoittain. Alppien vuorijonon pohjoisin reuna sijaitsee Saksassa, korkein huippu on Itävallan rajalla sijaitseva Zugspitze. Siispä Saksassakin on omat alppimaisemansa ja hiihtokeskuksensa, joista tunnetuin lienee Garmisch-Partenkirchen. Saksassa on erittäin hyvä tieverkosto, joka on perujaan Hitlerin ajalta. Autobahnalla ei nopeus rajoituksia juuri tunneta ja hitaasti ajavien on syytä pysytellä oikeanpuolimaisella kaistalla. Usein muodostuu kuitenkin ruuhkia, jotka pahimmillaan voivat olla kilometrien mittaisia. Lomien ja etenkin joulun aikaan on paljon pohjoisesta etelään meneviä lomalaisia. Junalla kulkeminen on suositeltavaa. Junat kulkevat nopeasti ja vuoroja on yleensä aika tiheästi. Asemat sijaitsevat keskeisillä paikoilla, joista on helppo jatkaa eteenpäin. Perinteinen saksalainen ruoka on yleensä aika raskasta ja annokset ovat suuria. On paljon lihaa, makkaroita, hapankaalia ja kahvin kanssa upeita leivoksia. Ruokajuomana on yleensä olutta tai viiniä. Myös maustetut viinat ovat suosittuja. Olut on Saksassa suosittu juhlien aihe ja joka vuosi järjestetään Münchenissä Octoberfest, jonne matkaa tuhansia turisteja ympäri maailmaa. Keväällä on karnevaaliaika eli fasching, jota juhlitaan eri puolilla Saksaa. Monet saksalaiset kirjailijat, arkkitehdit, säveltäjät ja kuvanveistäjät ovat jättäneet jälkipolville merkittävän kulttuuriperinnön. Esimerkiksi Goethe, joka oli suuri romantiikan ajan kirjailija. Useat ihmiskunnan älyllisistä ja taiteellisista aluevaltauksista on tehty Saksassa. Ostoksille mentäessä on hyvä tietää, että Saksassa ei luottokortteja hyväksytä yhtä yleisesti kuin Suomessa. Kannattaa jo kauppaan mennessä kysyä käykö luottokortit maksuvälineenä, sama pätee myös ravintoloihin. Kulttuurinnälkäisille ja nähtävyyksien bongaajille on tarjolla vuosituhansia vanhaa historiaa linnoissa ja linnoituksissa. Lepoa ja virkistystä hakeville Saksan perinteikkäät kylpylät tarjoavat oivat puitteet.
|
||
![]() |
|