Ruotsi

Naapurimaamme Ruotsi on useille Suomalaisille se tutuin matkakohde. Maan eteläisin kohta on Skånessa ja pohjoisin on Kolmen valtakunnan rajapyykki. Suurin osa Ruotsia on kumpuilevaa tasankoa, jonka muodostavat metsät ja vesi. Ruotsin ilmasto on viileä leuto. Se muistuttaa Suomen ilmastoa, mutta Ruotsin eteläisisä osissa on lauhempaa.

Entisen suurvallan mahti mureni 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa se menetti sodassa Suomen Venäjälle. Suomen sodan jälkeen Ruotsi on onnistunut pysyttelemään puolueettomana melkein 200 vuotta. Tämän hetkinen hallitsija on Kaarle XIV Kustaa.

Suosittuja matkakohteita Ruotsissa ovat mm. upea saaristo Tukholman edustalla laskettelukeskukset kuten Åre, Storlien ja Björnrike. Lisäksi Gotlannin saari ja hansakaupunki Visby sekä Öölanti, missä kuningasperheen kesäasunto Sollidenkin sijaitsee.

Skånen alueella on lukuisia linnoja kartanoita ja lasten kanssa matkustaville tärkeitä kohteita on mm. Lisebergin huvipuisto Göteborgissa ja Kolmårdenin eläintarha. Taalainmaa, joka muistetaan punaisista puuhevosista ja jonka keskellä sijaitsee meteoriitin putoamisesta muodostunut Siljan-järvi.

Ruotsalaisesta ruokakulttuurista löytyy paljon samaa kuin Suomesta. Kesällä syödään silliä ja uusia perunoita, joulun aikaan glögiä, kinkkua ja kalaa. Myös lihapullat sekä laskiaispullat ovat suosittuja. Suomalaisille vieraampia ovat hapansilakka, hanhi, mustakeitto ja Gotlannin erikoisuus sahramipannukakku. Ravintoloissa käyminen on hieman kalliimpaa kuin Suomessa. Ruotsalaiseen ravintolakulttuuriin kuuluvat olennaisesti Snapsit. Tapana on jättää juomarahaa hyvästä palvelusta.

Ruotsi on tunnettu monilla eri kulttuurinaloilla. Kuuluisia kirjailijoita on mm. Astrid Lindgren, Selma Lagerlöf ja August Strindberg. Elokuvaohjaaja Ingmar Bergman ja näyttelijät Greta Garbo ja Ingrid Bergman. Viimevuosina on tullut paljon menestystä myös pop-musiikin puolelta mm. Abba, Roxette ja Ace of Base.


Kaupunkikohteet
Tukholma »