![]() |
||
LatviaLatvia on Baltian uusista tasavalloista keskimmäinen. Sen naapureita ovat pohjoisessa Viro, koillisessa Venäjä, kaakossa Valko-Venäjä ja etelässä Liettua. Latvian ilmasto on tyypiltään lauhkea. Siihen vaikuttavat maan länsipuolella oleva meri, sekä itäpuolella avautuva laaja manner. Talvet ovat viileitä ja kesät saattavat olla hyvinkin lämpimiä. Ennen itsenäistymistään 1920 maa oli Venäjän, Ruotsin ja Saksan hallussa. Toisen maailmansodan aikana se oli Neuvostoliiton ja Saksan miehittämä, sodan jälkeen se liitettiin Neuvostoliittoon. Maan itsenäisyys tunnustettiin kansainvälisesti vuonna 1991. Riika on Latvian pääkaupunki, ja samalla myös maan suurin kaupunki. Latvian kokoon nähden Riika tuntuu aika suurelta: siellä asuu kolmannes koko maan väestöstä. Jurmalan kylpyläkaupunki on suosittu matkailukohde. Latvian virallinen kieli on lätti. Maassa puhutaan myös venäjää ja siellä myös asuu paljon venäläisiä, mutta sillä ei ole kielenä virallista asemaa. Latvian monikansallisuus on seurausta Stalinin ajan etnisistä puhdistuksista, joiden seurauksena 15 % maan väestöstä kuoli tai karkotettiin. Samaan aikaan maahan muutti paljon venäläisiä. Latvian ruokakulttuuri rannikkoseutuja lukuun ottamatta perustuu pitkälti lihaan. Sienet ja marjat antavat makua latvialaisen keittiön erilaisiin liharuokiin. Myös keittoja suositaan. Rannikolla käytetään runsaasti kalaa. Paikallisia, kovia ja aika rasvaisia juustoja sekoitetaan usein salaatteihin. Juomana suosittua on paikallinen olut mm. Aldaris, Tervetes ja Cesu sekä vodka. Kahvin sekaan kannattaa laittaa muutama tippa mustaa balsamia 'Melnais Balzam', jonka kerrotaan olevan tehokas lääke monenlaiseen flunssaan. Kaupungilla kulkiessa sekä kahviloissa, että ravintoloissa kannattaa olla varovainen ja pitää huolta laukuista sekä rahoista. Usein näkee lapsia kaduilla kerjäämässä rahaa ja toimettoman näköisinä notkuvia nuorisojoukkoja kannattaa vältellä.
|
||