![]() |
|
WienWienin uljaista monumenteista on helppo aistia, että kaupunki oli pitkään Euroopan valtakeskus. Valta on himmennyt, mutta maailman musiikkipääkaupungiksi Wien vielä itseään mieluusti nimittää. Mikäs siinä - onhan täällä vaikuttaneiden säveltäjäsuuruuksien lista pitempi kuin millään muulla kaupungilla. Wien ei muuten suinkaan ole mikään monumentaalisten ihmisten (Mozart, Sissi, Klimt) ja rakennusten (Hofburg, Schönbrunn) ulkomuseo. Vilkas yöelämä ja trendikäs klubikulttuuri on viime vuosina vallannut uusia kortteleita ja herättänyt vanhojakin henkiin. Viehättävä Wien on tunnettu klassisesta musiikista ja se on erityisesti taiteen ystävälle mieluinen vierailukohde. Musiikin suurista nimistä mm. Mozart, Beethoven ja Strauss ovat asuneet kaupungissa. Habsburgien hallitsijasuku johti maata 1200-luvulta lähtien ja Brandenburgin suku teki Wienistä Itävallan pääkaupungin. Wien on oma osavaltio ja sen uloimmat osat yltävät aina Wienerwaldiin saakka. Nykypäivänä Wien on hyvin kansainvälinen ja siellä asuu paljon mm. naapurimaasta muuttaneita slaaveja. Wienissä on lukuisia museoita ja arvokkaita rakennuksia. Keisarien kaupungiksi sitä voidaan kutsua lukuisten palatsiensa ansiosta. Tunnetuin kaikista rakennuksista lienee Pyhän Tapanin kirkko 136 metriä korkeine torneineen. Vaikuttavin palatseista on Hofburg, joka toimi Itävallan hallitsijoiden virka-asuntona 1200-luvulta lähtien. Tutustumiseen kannattaa varata aikaa, sillä mielenkiintoista nähtävää riittää Habsburgien loisteliaasta asuinhuoneistosta, museoista ja aarrekammiosta aina Espanjalaiseen ratsastuskouluun. Wienissä tapahtuu. Perinteisesti vuosi aloitetaan Wienin filharmonikoiden konsertilla, joka järjestetään maailman kauneimmaksi tituleeratussa Wiener Musikvereinin konserttisalissa. Konsertti televisioidaan, jotta siitä voivat nauttia miljoonat katsojat ympäri maailman. Vuosittain järjestetään lukuisia konsertteja, festivaaleja ja musiikkijuhlia eri puolilla kaupunkia. Kaupungin julkinen liikenne on hyvin järjestetty. Siitä pitävät huolen metroverkosto, raitiovaunut ja bussit, joilla pääsee nopeasti paikasta toiseen. Lippuja voi ostaa automaateista, tupakkakaupoista ja lipunmyyntipisteistä. Wien-kortilla voit kulkea yleisillä kulkuneuvoilla kolmen päivän ajan sekä saat alennusta mm. sisäänpääsymaksuista. Nälkäisenä Wieniin ei tarvitse tutustua, sillä ruokapaikoissa riittää valinnanvaraa. Tarjolla on kahviloita, perinteisiä Gasthofeja, trendikkäitä gourmet-ravintoloita sekä paljon etnisiä ravintoloita. Aidointa itävaltalaista ovat kuitenkin Heurigen-viinituvat, joissa tarjoillaan paikallisia ruoka-annoksia. Wienin yöelämän keskus on vanhankaupungin baarien ja yökerhojen muodostama Bermudan kolmio. Hofburg- Habsburgin hallitsijasuvun virka-asunto 1200-luvulta vuoteen 1918 saakka RetketVienna Schwechat Airport, VIE Lentokentän kotisivut (www.viennaairport.com) Yhteydet keskustaan Juna Linja-auto Taksi |
|